sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lähtö lähenee..

Oli vähän teatraalinen otsikko, mutta kuuden viikon loma maailman toiselle puolelle todellakin on kahden viikon päässä.
Täällä on upeat lumikelit, mutta koko keho ja mieli huutaa maiseman vaihdosta ja lomaa.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tässä se on

Opinnäytetyö on jätetty ja se löytyy täältä - Lypsäjän välivuosi. Väsymyksestä välivuoden toteutukseen. Olen siis todistusta vailla valmis.
Hyvä Eeva!

maanantai 8. helmikuuta 2016

Melkein valmista

Mie saan kohta palauttaa opinnäytetyön.
Jälleen yksi vaihe valmiina ja uutta vaihdetta on jo tilalla.
Ihanan vapauttava tunne.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kotiin


Seiniä pitkin varovasti uskaltauduin Holmenkollenin mäkitorniin.

Virkatyössä ollaan taas. Tiistaina ilta kuudelta olin Tervolassa ja siitä suoraan lypsylle. Monta kokemusta rikkaampana.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

perjantai 9. lokakuuta 2015

Viimeinen viikko

Viimeiset viisi päivää ovat olleet tiukkoja. Lasten ja nuorten kanssa, kun töitä tehdään, päivät eivät ole lyhyitä. Kun yhtälöön vielä lisää 21 hevosta, muutama kissa, kani ja koira niin avot, ne ei päivässä tunnit riitä.
Tilan emäntä Nina on kova nainen, yksin pyöritää tätä sirkusta. Ihailtava nainen, ottanut kasvatettavakseen lapsia, joita kukaan ei huolinut. Nyt nämä lapset ovat saaneet muutamia vuosia kasvaa rakastettuina uuden äitinsä kanssa töitä tehden ja koulua käyden. Ihmeitä saa aikaan kärsivällisyys, aika, positiivisuus sekä usko ja rakkaus lapseen. Silti tie ei tule olemaan lapsille helppo tästä eteenpäinkään.
Voimia Ninalle!
Tallityttö Eevan työ-
välinnet;)

Lämpöpakkaus

Ikiliikkuja ja työväline (myös mun)

Työvälinnet.

Suurin osa rakennuksista. Vakituisia
asukkaita 6 ja viikkottaisia kävijöitä
karkeasti arvioiden  50.

Oltiin 700 m korkeudessa.

Tätä se oli koulupäivien jälkeen kello
15-20.


           Alkaa Eeva-Kaisan loma viikonloppu, kun tunnit tulivat täyteen. Systerin kanssa meinataan katsastaa Lillehammeria ja Osloa, ennen maanatain kotiin lentoa.
Norskien tapa kysyä Suomesta on, että kuinka korkealla teidän koti on. Häpeäkseni jouduin tunnutamaan, ettei ole mitään hajua, mutta heitin arvioksi, ettei ole meren huuteluvedet kaukana.